Hei, olen Joona
Toimin Siriassa nuotti-valmentajana Pirkanmaan alueella. Otan vastaan myös lyhytterapia-asiakkaita. Olen koulutukseltani sosionomi ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti sekä opiskelen parhaillaan työnohjaajaksi. Sosiaalialalla olen työskennellyt seitsemän vuoden ajan, ja kokemusta on kertynyt niin TE-toimiston, Kelan, nuorten sosiaalityön, väkivallan ehkäisyn kuin mielenterveys- ja kriisityönkin parista. Lisäkoulutuksia olen käynyt mm. kiusaamiskokemusten jälkihoidosta, raha- ja digipeliriippuvuuden hoidosta, jännittämisestä, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta, mielen hyvinvoinnista sekä kriisi- ja tukihenkilötyöstä. Tunnen byrokratian kiemurat kuin omat taskuni ja osaan tulkata viranomaiskieltä ymmärrettävämpään muotoon. Lyhytterapeuttina ja nuotti-valmentajana olen rauhallinen, kuunteleva ja asiakkaan omiin toiveisiin keskittyvä. Arvostan inhimillisyyttä, yksilöllisyyttä sekä tärkeiden teemojen äärelle pysähtymistä ja ne ovatkin asioita, joihin asiakkaan kanssa työskennellessäni nojaan.
Vapaa-aikani vietän mökkeilyn, kokkailun ja leivonnan sekä elokuvien, kirjojen ja pelien parissa. Perheeseeni kuuluvat puoliso ja kodinvaihtajana meille tullut 8-vuotias ranskanbulldoggi.
Olen kehittänyt myös "Vaietut tunteet" -korttisarjan, joka on saanut paljon myönteistä palautetta sekä ammattilaisilta että asiakkailta.